
|
Formia Lakeus on tehostanut Tuotantokonsepti -prosessejaan Tekes-hankkeella Formia Lakeus on tehostanut sopimusvalmistusprosessiaan Tekes-hankkeen avulla ja keskittyy yhä enemmän kokonaisiin tuotantokonsepteihin komponenttien ja järjestelmien valmistamisen lisäksi. Näin Formia vastaa metallituotevalmistajien lisääntyneeseen tarpeeseen valmistuttaa suurempia ja pidemmälle vietyjä kokonaisuuksia. Sopimusvalmistuksessa on jo pitkään ollut havaittavissa yhteistyön laajuuden kasvu. Globalisoituminen on ollut rajua valmistavassa teollisuudessa 2000-luvulla, mutta samalla kuitenkin teknologiateollisuus on lisännyt työpaikkoja Suomessa. Kiina-ilmiö on myös paikallinen mahdollisuus, sillä investoinnit kehittyviin maihin ovat mahdollistaneet laajentamisen myös Suomessa. Lokaalien yritysten kilpailuvalttina on erityisesti lyhyt toimitusaika ja hyvä palvelu. Tulevaisuudessa myös logistiikalla on suuri rooli, kun kuljetuskustannusten nousu suosii valmistusta lähellä asiakasta. Formia Lakeuden kehittämishanke on osa Tekesin "Tuotantokonseptit 2007-2011" teknologiaohjelmaa, jonka tavoitteena on kehittää tuotannollisten yritysten kilpailukykyä ja tehdä strategisesta tuotanto-osaamisesta menestystekijä Suomelle. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa Formian omat tuotantoprosessit on virtaviivaistettu ja tehostettu mm. Toyotalta tuttujen Lean-oppien mukaisesti. Kaikki arvoa lisäämätön viive ja tuhlaus (japaniksi muda), kuten ylimääräinen kuljetus, siirtäminen, kappaleen kääntäminen, noutaminen, kävely tai etsiminen on minimoitu ja työympäristöt on muutettu tukemaan työn viiveetöntä etenemistä. Hankkeen toisessa vaiheessa Formia on aloittanut valikoitujen kumppaniensa kanssa kilpailukykyisen ohutlevykonseptin kehittämisen ohjelman ajatusten mukaisesti. Formia Village-konseptissa asiakkaiden prosesseihin integroidutaan niin, että tuotteeseen ja sen sähköiseen dokumentointiin syntyy niin vähän "sormenjälkiä" kuin mahdollista tilaus-toimitusprosessissa. Vakiintuneiden tuotteiden tuotanto voidaan viedä kustannustehokkaasti jopa lähelle asiakasta. Hankkeen aikana Formian sopimusvalmistusprosesseja onkin pystytty tehostamaan merkittävästi mm. luomalla teknologia- ja tuoteperhepohjaisia soluja, joissa samankaltaiset tuotteet tehdään yhdessä solussa tehokkaasti. Asiakaspohjaisissa tuotantosoluissa toteutetaan avainasiakkaiden laajat kokonaistoimitukset projektikohtaisiin tilauksiin. Asiakaskohtaisesta solusta voidaan esimerkkinä mainita ns. "plug and play" toimitukset, joissa mm. levytyökeskusten osakokonaisuudet toimitetaan täysin käyttöönottovalmiina suoraan asiakasprojekteihin. Tuoteperhepohjaisena valmistetaan esim. asennusvalmiita metsäkuormatraktorin polttoainetankkeja. Tuotantosolujen koko on saatu kompaktiksi ja tuotannon lattiapinta-alan tarve onkin pudonnut neljäsosaan lähtötilanteeseen verrattuna. Myös tuotannon automaatioastetta on lisätty ja tuotannon ohjautuvuutta ja hallittavuutta parannettu mm. visuaalisuuden avulla. KETin määrä on pudonnut jopa kahdeksasosaan alkuperäisestä, eli imuohjautuvassa järjestelmässä tuotteita valmistetaan vain tarpeeseen tilausten perusteella. "Asiakkaalle tämä merkittävästi parantunut prosessin tuotoksen ennakoitavuus näkyy Formian kykynä vastata korkeisiin toimitusvarmuusvaatimuksiin. Pystymme uudistettujen prosessien avulla myös vastaamaan joustavasti tilausmäärän muutoksiin. Tehostuneen toiminnan ansiosta toimitusaika on monessa tapauksessa lyhentynyt viikoista päiviksi, mikä on johtanut merkittävästi parantuneeseen cast-to-cash aikaan. Formia haluaakin toiminnallaan varmistaa niin tiedon, materiaalien, työn, tuotteiden kuin rahankin ideaalisen virtauksen" toteaa Mika Vinni, Formia Lakeus Oy:n toimitusjohtaja. "Kumppanuuden merkitys kasvaa jatkuvasti, sillä asiakkaan oma toimituskyky loppuasiakkaalle on riippuvainen toimittajien ja koko hankintaverkoston toimituskyvystä sekä sen jatkuvasta kehittymisestä. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna olemme siirtymässä yhä enemmän toimitus- ja yhteistyötasolta todelliselle kumppanuustasolle, jossa kumppanien asiantuntemuksen yhdistäminen, oppiminen, läpinäkyvyys ja jatkuva toiminnan kehittäminen tuovat varsinaista lisäarvoa asiakkaalle. Tämä on pitkäjänteinen prosessi, johon molemmat osapuolet mielellään sitoutuvat" mainitsee Petteri Korpioja, Formia Technology Group Oy:n toimitusjohtaja. LISÄTIETOJA Liiketoimintayksikön johtaja Mika Vinni, Formia Lakeus Oy, matkapuhelin 0400 822 483, mika.vinni(at)formiatech.com |
Headlines » Rullamuovauskoneita valmistavat Formia Construction Oy ja Rollset Oy allekirjoittivat allianssisopimuksen sekä aiesopimuksen yhdistää yhtiöt vuonna 2009 (5.1.2009)» Formia perustaa uuden Formia Bioenergy tytäryhtiön ja myy Formia Lakeuden Formia Vesmelle (5.1.2009) » Formia laajentaa Cleantech-liiketoimintaansa leijupetikattiloihin (BFB) (21.10.2008) » Seuraavan sukupolven VOC-polttolaitokset laihoille liuotinpäästöille Formialta (19.9.2008) » Formian kunnossapitoratkaisut on keskitetty (21.5.2008) » Formia laajentaa toimintaansa VOC-päästöjen hallintaan (21.5.2008) » Formia Lakeus on tehostanut Tuotantokonsepti -prosessejaan Tekes-hankkeella (21.5.2008) » Formia Technology Group uusi organisaatiotaan (28.1.2008) » Uusi biopolttoainetta käyttävä voimalaitos Keravalle (19.11.2007) » SamcoFormia Global - Parempia ratkaisuja yhdessä maailmanlaajuisesti (9.11.2007) » Formia Lakeus Oy on vaihtanut toimitusjohtajaa 1.11.2007 (2.11.2007) » Formialle 3 miljoonan euron eristepaneelilinjan tilaus Rautaruukki Oyj:n Ruukki Construction divisioonan Ukrainan uudelle tehtaalle (20.9.2007) » Formia Technology Group Oy kasvaa yritysostolla ja vahvistaa tasettaan kiinteistöjen myynnillä (17.9.2007) » Viidennen sukupolven Formia Tile tiililinjan toimitukset ovat alkaneet (9.5.2007) » Formialle 5 miljoonan euron eristepaneelilinjan tilaus Ruukki Constructionin Romanian uudelle tehtaalle (26.3.2007) |


